perjantai 25. huhtikuuta 2014

Päikkäreistä kunnon yöuneen

Ah, ihana uni! Yön aikana palaudutaan rasituksesta, kerätään voimia seuraavaan päivään, annetaan aivojen ja kehon levätä. Stressihormoni kortisoli laskee yön aikana; jos nukkuu riittävästi. Mikäli uni jää usein vähäiseksi tai laadultaan huonoksi, ei kortisolitasot ehdi laskea missään vaiheessa. Tästä seuraa stressiä, kehon käymistä ylikierroksilla, univaikeuksia, ahmimista, painonnousua ja muuta ei-niin-mukavaa. Kannattaa siis panostaa yöuneen!



Laitan tällä kertaa aiheesta erään ystäväni tarinan. Hän on kärsinyt jo jonkin aikaa univaikeuksista ja kysyi neuvoa, millä mahdollisesti pystyisi parantamaan yöunia. Antaa hänen itse kertoa.


"Päikkärit pois aikuiselta mieheltä!

Tämä pieni projekti taisi saada alkunsa keskustelusta kohtalaisen aktiivista elämää elävän naisen kanssa. “Ihmisen kuuluu nukkua yöllä eikä päivällä!” kehtasi hän väittää. Ensin tietysti vastustin ajatusta mutta naisen vaikutus miehen alitajuntaan pakotti kuitenkin koittamaan vaihtoehtoista rytmiä.

Taustatiedoiksi voitaneen ilmoittaa että potilas on kärsinyt uniongelmista useita vuosia, heräilyä usean kerran yössä ja valvomista ajoittain keskellä yötä 0,5-1 h. Aamupuuro ei ole maistunut ja illalla on tullut turhaan naposteltua. Aktiivinen liikunta on jäänyt sivuun, tosin suurelta osin terveysongelmien ja ruumiin vammojenkin takia. Ja välissä senkin vuoksi että aloittaminen tahtoo itseni kohtalla usein olla vaikeaa. Lisäksi kahden vuoden aikana paino on noussut parikymmentä kiloa.

Maanantaina heräsin siis ajatuksena koko päivä ilman unia. Kello soitti viideltä, vaivalloisesti laitoin kahvin tippumaan ja pötköttelin sen aikaa sängyssä. Puuro ei maistunut. Kahvit kuppiin ja sauhuille. Vähän aamutouhuja, aamupalakeksi taskuun ja työmaata kohti.

Työpäivä kului normaalisti ja tuttu päikkäreiden tarve huuteli. Kotiin päästyäni unet houkutteli suuresti, mutta hetken kerättyäni ajatuksia, lähdin kävelemään pienen lenkin ulkoilmassa.

Lenkin jälkeen aloin remppahommiin mutta ajatteleminen oli melko takkuista. Juuri mittaamani levyn jouduin mittaamaan heti uudestaan, kertaalleen vielä tarkistamaan ja silti siitä tuli väärän kokoinen. Koko ilta meni muutenkin aivottoman oloisesti ja kun hetkeksikin pysähtyi, tuijotti hiljaa tyhjyyteen ajattelematta yhtään mitään.

Puoli kahdeksan aikaan tuli selkeä iltapalan tarve, normaalisti iltapala on jatkunut usein pikku napostelulla mutta tälläkertaa ei iltapalan jälkeen muuta tarvittu.

Puoli yhdeksältä alkoi silmät lipsumaan kiinni joten laitoin pään tyynyyn ja uni tuli nopeasti.
Yöllä heräilin useaan kertaan, ensimmäisen kerran yhdentoista aikaan ja tunne oli kun olisi jo aamu.

Kello soitti taas viideltä ja puuro maistui, eli edellisaamusta siis selkeä ero. Muutenkin oli erilainen fiilis ja välipala sekä lounas maistui oikeaan aikaan.

Ikävältä tuntui se, että oli kylmä ja kuuma vuorotellen. Olin kylläkin edellisen viikon kipeänä joten tuohon vaikuttaneita asioita ei voi varmuudella sanoa. Työpäivä kului muuten normaalisti, vaikkakin ennen kahtatoista alkoi kovasti väsyttämään. Kävelin tehtaan ympäri pienen ulkoilun joka hieman helpotti väsähdystä.

Töistä kotiin, välipalaksi pari leipää ja tippa kahvia. Pieni kävelylenkki ja sen jälkeen taas remppahommia. Jos maanantai oli 95% aivoton ilta niin tämä tiistai oli vain 75 prosenttisesti aivoton. =)

Iltapalanälkä tuli jälleen illalla puoli kahdeksan ja uni yhdeksän aikaan. Yön aikana heräsin taas pari kertaa ja olin jälleen varma että herätessäni oli jo aamu, kello kylläkin väitti aivan muuta.

Aamulla oli helppo herätä, kahvit, puurot, öljyt ja vitamiinijuoma tuli nautittua sujuvasti. Maanantain kylmä/kuuma-olotila tuntuu tulevan aamun aikana ja iltapäivällä klo 14-16 välissä. Keskiviikko ja torstai sujui vaivattomasti ja hyvällä mielellä. Iltapäivän aivottomuuskin oli palannut normaalille tasolle, eli ajatus kulki tavalliseen tapaan.

Ke-to ja to-pe yöt tuli nukuttua häiriöttä ja ihmettelin itsekin että miten se on edes mahdollista kun uniongelmat ovat häirinneet melkoisen pitkään.

Perjantai kului muuten normaalisti, mutta töitten jälkeen iski armoton väsymys. Päätin kuitenkin olla ottamatta päikkäreitä ettei tule heti palattua entiseen rytmiin. Rennosti kuitenkin ilta tuli otettua. Illalla yhdeksän jäljestä taas nukkumaan ja la aamuna kello 7 aamutouhut ja ulkoileen. Muuten lauantai kuluikin harrastustöiden parissa ja illalla jälleen yhdeksän aikaan unille.

Sunnuntaina aika hullu aika herätä, mutta kuuden aikaan riitti nukkuminen ja seiskalta olinkin jo pyörälenkillä. Muuten sunnuntai oli sunnuntai, eli ei tullut turhia hosuttua =)

Seuraava viikko meni melko kivuttomasti, lukuunottamatta paria päivää joina väsytti hieman enemmän. Tämän viikon aikana paino oli tippunut kilon verran.
Mielestäni rytmi on muuttunut ongelmitta vaikka alussa tuli pari päivää koomailtua. Painokin on pudonnut vajaan kolme kiloa, yöt tulee nukuttua paremmin, päivät tuntuvat kuluvan nopeammin ja liikuntaan tulee innostuttua helpommin. Aikaisen nukkumaanmenon takia kylläkin harrastetyöaika tuntuu loppuvan kesken.

Mitä liikuntaan tulee niin muutamia parin tunnin maastopyörälenkkejä on tullut tehtyä ja tavoite olisikin ottaa pyöräily viikkorutiiniin vaikka toistaiseksi jokatoiseksi päiväksi.

Ei huono rytmin muutos, ja vaikka ei kovin iso asia niin vaikuttaa laajasti. Unen laatu, virkeystaso, ruokailujen rytmi, mieliala ym. Varmasti myöskin kalaöljy on vaikuttanut. Öljyä olen käyttänyt nyt kolme viikkoa, ruokalusikallisen päivässä."





keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Testauksessa Balance-kalaöljy

Johan on aikaa vierähtänyt edellisestä kirjoituksesta. Kiireistä yrittäjän/työläisen elämää pidellyt... =)

Tämän postauksen keskityn "uuteen" tuttavuuteeni, Balance Oil-kalaöljyyn.

Otin syksyllä testaukseen uuden kalaöljyn. Tämä markkinoitiin minulle todella laadukkaana tuotteena (ainutlaatuinen sekoitus pienistä kaloista saatavaa kalaöljyä sekä erittäin laadukasta oliiviöljyä ja D3-vitamiinia), Omega6/Omega3-suhteen parantumisella ja testillä, jolla tämä voidaan ANONYYMISTI todistaa. Olin heti myyty, sillä tiedän kuinka hankalaa on löytää laadukasta kalaöljyä ja vieläpä öljymuotoisena. Toki täytyy testata!

Ensimmäisen testin otin 9.10.2013. Helppo verikoe kotona: (kuin verensokeria mittaisi) kaikki tarvittava valmiina CE-hyväksytyssä kuivaveritestipaketissa; reikä sormeen, muutama tippa verta per testiliuska. Sitten vaan verikoeliuska foliopussiin ja kirjekuoreen viivakoodien kanssa, 1.luokan postimerkki ja lähetys Norjan yliopistolliseen keskussairaalaan. 20 päivän sisällä testitulokset näkyvät netissä omalla tunnuksella (jota ei kannata hävittää!). Koko homma on täysin anonyymi ja pääset katsomaan testituloksiasi ainoastaan koodilla, joka tulee testipakkauksen mukana.

Ajattelin heti testiä jo ottaessani, että mulla on takuulla kaikki vihreällä koska syön pääosin melko terveellisesti, painotan kasviksia, syön kalaa ja liikun. En ole roskaruualla mässääjä, mutta toki sitäkin välillä syön. Olen perusterve, verikoearvot ovat aina olleet normaalit eikä muutenkaan isoja ongelmia ole ollut minkään asian suhteen.

No eka testitulos näytti sitten tältä:
Punainen  värikin jo kertoo ettei tilanne ole kovin hyvä... Omega 6:sta tulee aivan liikaa.

Testituloksista hieman:

- Suojaustaso pitäisi olla yli 90. Tämä kertoo, kuinka hyvin ruokavalio suojaa elintapasairauksia vastaan. Itselläni siis pyöreä 0!
- Omega-3 (EPA+DHA) pitäisi olla yli 8% ja itselläni siis 2,8%! Tämä kertoo kuinka paljon Omega3:sta on peräisin merestä (kalasta). (selvennettäköön, että Omega 3 sisältää EPA, DHA ja ALA-muotoiset rasvahapot)
- Omega6/Omega3-tasapaino pitäisi olla pohjoismaisten ravitsemussuositusten mukaan alle 5:1 ja mieluummin alle 3:1. Itselläni 10,5:1! Kamalaa!!!
- Arakidonihapon muodostumistehokkuus kertoo kuinka tehokkaasti kehon entsyymit konvertoivat ruokavaliosta saatavan Omega6 linoleenihapon (LA) Omega6 arakidonihapoksi (AA). Tuloksen tulisi olla yli 30% ja itselläni tämä olikin ainoa hyvä asia koko tuloksista.
- Solukalvon juoksevuusindeksi kertoo, kuinka tehokkaasti solut ovat vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa. Arvon tulisi olla alle 4:1. Itselläni sekin oli huima 16,9:1!! Tällä on vaikutusta mm. insuliinin imeytymiseen!
- Henkisen vahvuuden indeksin pitäisi olla alle 1. Se kuvastaa mielialan ja tajunnan tasoa (mitataan AA/EPA/DHA suhteesta). Aivoista 60% on rasvaa, joten on sanomattakin selvää, että ihminen tarvitsee sitä rasvaa jotta ajatus luistaa ja mieli pysyy vireänä. Itselläni tämä ei ollut sentään punaisella, mutta lukema 2,9 on silti vielä liian korkea.


Hirmuisella innolla sitten käyttämään öljyä. Suositus määrä on *0,15 x oma paino* päivässä. Itse otin öljyn kokonaan aamulla aamupalan yhteydessä. Oli erittäin helppoa muistaa ottaa öljy, vaikka yleensä kaikki pillerit jäävätkin syömättä alun innostuksen jälkeen. Tämä oli ruokalusikallinen öljyä ja se oli siinä. Helppoa! =)

Ensimmäisenä huomasin että mielialani on todella positiivinen, olen iloinen ja tyytyväinen. =)

Jollakin tasolla öljy on vaikuttanut myös uneeni; nukun äärimmäisen hyvää, sikeää unta. Ja nukahdan helposti. Sain itseni syksyn aikana ajettua aikamoiseen stressitilaan, jonka takia uni alkoi kärsiä. Aiemmat 7-8 tunnin yöunet (joista tahtoisin niin mielelläni pitää kiinni) alkoivat jäädä 4-6 tunnin mittaisiksi yöllisine heräilyineen. Myös nukahtaminen oli yksi stressin aihe, sillä ei vaan uni meinannut tulla silmään millään. Edelleen on tekemistä riittävän yöunen kanssa, mutta ainakin unen laatu on hieman parempaa ja nukahtaminen helpompaa. Uneen toki vaikuttaa moni muukin asia, mm. tv:n katselu, myöhäinen treeni, stressi..

Myöskään selkäni (alaselässä välilevyn rappeuma) ei ole kiukutellut viime aikoina ihan yhtä pahasti kuin ennen. Siihen voi tietysti vaikuttaa moni muukin asia, kuten olla vaan parempi kausi, mutta enpä sulje pois myöskään tuota öljyn vaikutusta selkään ja niveliin ylipäätään. Muutama pt-asiakkaani on saanut helpotusta nivelvaivoihin Balance-öljystä.

Oppimiskyvystä annan kyllä kanssa pointseja tälle öljylle, sillä olen viime kuukausina opiskellut TODELLA paljon ja tuntuu, ettei oppiminen ole ikinä ollut näin helppoa. Päähän on jotakin jäänytkin. ;)

Ystävälläni vieraillessani istuin aamupalapöytään ja totesin ääneen, että en ole ikinä pystynyt nukkumaan kissataloudessa ilman allergiapillereitä tai aivan tukkoista oloa! Nyt en ollut ottanut pillerin pilleriä ja kissat vieläpä nukkuivat samassa yläkerran aulassa, missä itsekin nukuin. Tätä testiä pitää jatkaa, tätä en uskalla allekirjoittaa vielä ennen uutta käyntiä ystäväni luona. =)


Sitten tulikin toisen testin aika. Sitä sitten jo vähän enemmän jännityksellä odotin kun eka testitulos kerran oli niin huono.

Tässä toinen testi, otettu 12.2.2014



Tulokset olivat parantuneet ihan HUIMASTI! =) Ja olen päässyt monessa kohdassa tasapainoon. Siltä kyllä olossakin tuntuu, aivot käyvät "kirkkaammin", mieli on hyvä ja positiivinen, stressi ei tuntuisi olevan ongelma tällä hetkellä, nukun hyvin, energiaa riittää päivätyöhän JA sivutyöhön liikunnan parissa. OLEN TYYTYVÄINEN! =D

Tässä vielä helposti vertailtava kuva tuloksistani:




En siis voi kyllä sanoa pahaa sanaa öljystä. Se on tehnyt sen minkä lupasikin. =) Olen jatkanut käyttöä (tietysti) joka päivä, pienemmällä annoksella. Öljy ei maistu kalalta, se on hyvin neutraalin makuinen.


Tässä vielä pieni vertailu uuteen markkinoille tulleeseen  SUPER BLUE* (nimi muutettu) Omega3-öljyyn:

SUPER BLUE* yksi kapseli sisältää: Omega 3 rasvahappoja 110 mg, EPA 60 mg, DHA 27,5 mg. Suositeltu päiväannos 1-3 kapselia/pvä. Suositushinta 49€/60 kapselia.

Balance Oil 12ml päivässä sisältää: Omega 3 rasvahappoja 2260mg, EPA 1271mg, DHA 575mg.
Suositeltu päiväannos painon mukaan (12ml 80kg painoiselle henkilölle). Hinta 30-39€/kk (riippuu, ottaako rasvahappotestit).

Pikaisen vertailun jälkeen jotta SuperBlue*:sta saisi saman määrän EPAa, DHAta ja OMEGA-3sta kuin Balance-kalaöljystä, joutuisi SuperBlue*-kapseleita ottamaan 20kpl/päivä!!!

Balance Oil maksaa edullisimmillaan 30€/kk, SuperBlue samalla annostuksella tulee maksamaan 490€/kk! Huhheijakkaa... Käytän kyllä jatkossakin Balance-öljyä. =)
 
*Nimi muutettu valmisteelle ettei tule sanomista.
 
Minulta saa lisätietoja öljystä, käy katsomassa yhteystietoni www.hstraining.fi

Iloista ja aurinkoista kevään jatkoa! =)

* Nämä kokemukset öljystä ovat omakohtaisia. *
**Tekstiä muokattu hieman selvennykseksi 11/2014**